Trevor Rabin – ”Kun tekee musiikkia toisten kuunneltavaksi, se pitää myös soittaa oikeasti.”

|

Konkari Trevor Rabin yllätti taannoin uudella soololevyllään Rio. Etenkin ’80-luvun Yes-yhtyeestä tuttu kitaristi-laulaja-säveltäjä on keskittynyt viimeiset kolme vuosikymmentä elokuvamusiikin tekoon. Rio onkin vasta hänen toinen soololevynsä tällä vuosituhannella.

Tavoitan Trevor Rabinin Zoom-puhelussa Los Angelesista, missä hän on asunut lähes 40 vuotta. Etelä-Afrikassa varttunut ja siellä muusikon uransa aloittanut Rabin muutti ’70-luvulla soolouran perässä Englantiin, ja pian sen jälkeen Yhdysvaltoihin. ’80-luvun alkuun sijoittui hänen tunnetuin periodinsa rock-musiikin parissa, mutta ei sooloartistina, vaan Yes-yhtyeen jäsenenä. Owner of a Lonely Heart -hitti ja koko 90125-levy perustui pitkälti Rabinin omiin demoihin. Muutaman Yes-vuoden jälkeen Rabin teki Can’t Look Away -soololevyn, mutta keskittyi sitten säveltämään musiikkia elokuviin.

Nyt julkaistu Rio on tyylillisesti varsin monipuolinen levy, mutta toki Rabinin tausta proge-tyylisen musiikin parissa sillä myös kuuluu. Hän kertoo, että levyä tehdessään hän ei edes ajatellut, kuka sen julkaisisi.

– Yleensä minulla on ollut soololevyn teon aikaan jo kuvioissa joku levy-yhtiö, mutta nyt sellaista ei ollut. Toisaalta en halunnut julkaista levyä itse, kuten monet nykyään tekevät. Sen sijaan lähetin valmiin materiaalin ystävälleni Thomas Waberille, ja kysyin haluaisiko hän julkaista sen InsideOutMusic-merkillään? Hän sanoi onnekseni kyllä. 

Tekoprosessi taisi olla aika pitkä, koska instrumentaalilevy Jacarandasta on jo kymmenen vuotta?

– Ideoiden viimeistelemisessä meni aikaa, mutta itse äänityksissä ei niinkään. Minähän en ollut levyttänyt omaa laulettua musiikkia 30 vuoteen. Toki oli kaikenlaisia ideoita, mutta kuten vaimoni sanoi, olin kuin alkoholisti, paitsi että pullon sijaan minulla oli pöytälaatikoissa nuotinnoksia. Kun sitten sain aloitettua levyn tekemisen, ilmoitin agentilleni, että en ole puoleentoista vuoteen saatavilla elokuvamusiikin tekemiseen. Toki tuo on pitkä aika, sillä ensimmäisessä Rabbit-yhtyeessäni meillä meni levyn tekemiseen kahdeksan päivää, Trevor Rabin kertoo.

Oliko omasta ”lapsesta” vaikea päästää irti?

– Se on aina vaikeaa. Vielä masterointivaiheessa pohdiskelin, että yhden kappaleen kertosäkeistössä pitäisi hiukan nostaa oikeanpuoleista symbaalia. Silloin masteroija sanoi, että päästä jo irti, levy on valmis. Sillä hetkellä tajusin, että hän oli oikeassa.

Miten yleensä sävellät, päässäsi vai instrumentin kanssa?

– Minulla aina kynä ja nuottipaperia sängyn vieressä. Joskus herään yöllä ja kirjoitan jotain ylös, sillä en halua lauleskelemalla herättää ketään. Noin neljäosa ideoistani saa alkunsa noin, kun taas toinen neljäsosa syntyy studiossa kokeilemisella. Loput tulevat sitten kitaralla tai pianolla soitellen, Rabin kertoo. 

 

Kantriakin on soitettu

Levyllä kuullaan isoa rock-soundia, kuten Big Mistakes -kappaleessa, mutta toisaalta myös jazzia, countrya ja afrovaikutettakin. Paradise-kappaleessa on hieno ja tarttuva kertosäkeistö, mutta mistä sen teksti kertoo, ilmastonmuutoksestako?

– No siitä se lähti. Levyllä on muutama tuollainen kappale, jossa musiikki kuulostaa toiveikkaalta, mutta teksti on synkempi. Jos tiedät Yuval Noah Hararin kirjan Homo Sapiens, niin siinä puhutaan ihmisen luomasta maailmasta ja demokratian hauraudesta ynnä muusta. Paradise kertoo kyvyttömyydestämme toimia. Voisimme ihan hyvin muuttaa asioita parempaan, mutta maailmassa on niin paljon ahneutta ja kilpailua, ettei mitään saada tehtyä. Ihmiset vain katsovat vierestä tekemättä mitään, Rabin synkistelee.

Toinen tällainen kontrasti on kappaleessa Egoli, joka tuo mieleen afrikkalaisen musiikin keinuvalla 6/4-rytmiikallaan.

– Joo, kappaleen nimi itseasiassa tarkoittaa kultaista kaupunkia, ja se on protestilaulu Johannesburgin hallinnon korruptiota vastaan. Tässäkin tapauksessa musiikissa on iloinen fiilis, mutta teksti on synkempi, Rabin kertoo.

Goodbye taas on tyyliltään kantrirokkia. Jo Jacanrandalla oli hieman kantri- ja bluegrass-vaikutteita. Onko se sinulle uusi kiinnostuksen kohde?

– Levyilläni se ei ole tosiaan kuulunut ennen näitä kahta viimeisintä albumia. Mutta  aikoinaan nuorena tein Etelä-Afrikassa monen vuoden ajan sessioduunia, koska olin aika hyvä lukemaan nuotteja ja tarkka soundeistani. Tuolloin kantri oli siellä iso juttu, joten soitin myös sellaisissa sessioissa, ja tykkäsin tosi paljon monista kantrisoittajista. Ja esimerkiksi Vince Gill tunnetaan lauluistaan, mutta hän on myös todella hyvä kitaristi.

Rabin kertoo, että viitisen vuotta sitten hän asensi B-Benderin yhteen kitaraansa.

– Silloin aikoinaan Etelä-Afrikassa minulta toivottiin sessioissa usein steel-kitaraa. B-Benderiä ei ollut siellä oikein saatavilla, joten hankin Fenderin pedal steelin, ja treenasin sitä kovasti jonkin aikaa. Sitten vein sen muutamaan sessioon, ja huomasin pian, että sen jatkuva kasaaminen ja purkaminen vei liikaa aikaa ja vaivaa.

Tumbleweed on sitten jazz-vaikutteinen laulu, joka ikäänkuin ui lauletusta musiikista instrumentaalijazziin.

– Aloitin sen acapella-kappaleena, ja sen tekemisessä meni pitkä aika, koska soinnutus on aika isoa, ja lauloin itse kaikki äänet. Loppuosan tein vasta sen jälkeen, ja siinä soitan Gibsonin 4000 Specialilla, koska sillä sain lämpimän jazz-soundin, Rabin kertoo.

 

Kitara haltuun pianoharjoituksilla

Trevor Rabin soitti Riolle suurimman osan instrumenteista itse, lukuunottamatta Lou Molinoa ja Vinnie Colaiutaa rummuissa, viulisti Charlie Fisheriä sekä taustalauluissa auttaneita Dante Marchia ja Liz Constantinea. Onko tällainen tekotapa tullut sinulle tutuksi elokuvamusiikin parista?

– Tavallaan, mutta silloinkin työskentelen mielelläni orkesterin kanssa. Minulla on hienoja sämplejä, mutta ihmisten kanssa työskentely on aina palkitsevampaa. Tälle levylle pyrin soittamaan osuuteni siten, että jos tein virheen, soitin sen jutun uudestaan, enkä korjannut softassa. Ja jos lauluosuudessa oli vireongelma, niin lauloin uudestaan. Kun tekee musiikkia toisten kuunneltavaksi, niin se pitää myös soittaa oikeasti.

Soitat levyllä aika paljon myös akustista kitaraa?

– Niin tein myös Jacaranda-levyllä. Halusin, että tällä uudella on sähkökitaraa, koska se on niin muuntuvainen soitin soundiltaan, mutta akustisessa kitarassa taas on tietynlaista suoraa tunnetta. Käytin luonnollisiin soundeihin Martinia, jonka äänitin Neumannin U87:lla. Toisaalta soitin myös Alvarezilla, mutta sen kytkin vahvistimeen, ja tein vähän oudompia soundeja.

Sinulla on aika omaperäinen tyyli soittaa. Käsittääkseni opettelit nuorena kitaransoiton itse treenaamalla harjoituksia piano-oppaasta?

– En ole koskaan ottanut kitaratunteja. Muistaakseni se oli Schmittin harjoituskirja, josta aloin soittaa harjoituksia helposta vaikeampaan. Se oli erittäin hyödyllistä kitaran opettelemisessa. Ja luulen kyllä, että soittotapani tulee paljolti siitä, että opetin itseäni tuolla tavalla.

Ja tuo varmaan auttoi nuottien lukemisessakin?

– Kyllä, mutta edesmennyt isäni aina sanoi, että osasin lukea musiikkia jo ennen kuin puhuin englantia. Hän nimittäin laittoi meidät lapset soittamaan pianoa joka päivä kuusivuotiaasta lähtien: puoli tuntia ennen koulua, ja sitten koulun jälkeen tunti. Sitä ennen ei saanut lähteä leikkimään kavereiden kanssa. Nyt olen siitä kiitollinen hänelle, Trevor Rabin muistelee.

Loppuun vielä klassinen kysymys: millaisilla kitaroilla tykkäät nykyään soitella?

– Rokkaavampia juttuja soitin tälle levylle aika paljon vanhalla Alvarezin Signature -kitarallani, mikä on siis sama kuin Westone Pantera. Lisäksi käytän yhä edelleen vanhaa ’64 Stratocasteriani, jonka ostin vuonna 1971. Huvittavaa on, että sain sen silloin vähän halvemmalla kuin uuden, koska se oli ”vanhempaa” mallistoa. Silloin tuo Stratocaster oli vielä punainen, ja näyttikin ihan kitaralta, Trevor nauraa.


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2023. Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemisen eri puoliin syventyviä haastatteluita ja muita artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.