Todd Rundgren – tuottelias tähti ja työteliäs tuottaja 

|
Image

Loppuvuoden 2008 konserttitarjonnan valopilkku oli Todd Rundgren (60), vaatimaton ja huumorintajuinen moniosaaja. Sen yhteydessä järjestyi myös tuokio haastattelulle.

Rundgrenin lapsuus oli musiikin täyteistä. Insinööri-isä soitti itse rakentamallaan hi-fi-sarjalla paljon nykyklassista, Ravelia, Bernsteinia, show-sävelmiä ja satunnaisia folk-kappaleita. Rock ei isälle maittanut, mutta 60-luvun alun folk-villitys puri. Omassa huoneessaan Todd kuunteli sitten salaa muutakin, mm. Beatlesia.

–  Opin jo lapsena kuuntelemaan isoja orkestereita. Yritin kirjoittaa nuotteja, jotta olisin oppinut paremmin ymmärtämään kuulemaani. Ajattelin myös, että ideat pitää osata kirjoittaa muistiin, jos haluaa musiikkielämään.

Yläasteella Rundgren kiinnostui laulumusiikista ja pääsi kuoroon. Opettaja oli pätevä ja vuodet kuorossa opettivat miten lauletaan puhtaasti, ja kuinka lauluharmoniat rakentuvat. 

– Kun minusta paljon myöhemmin tulikin laulaja, hallitsin melko hyvin osan perusteista. Mutta en ymmärtänyt, mitä hyvältä ja tehokkaalta laulajalta vaaditaan, tai mitä hengitystekniikkaan tulee. Opetus painottui oikeiden osien laulamisen opetteluun, sovituksien mukaan. Opettaja tiesi, ettei meistä ollut tarkoitus tullakaan mitään pavarotteja. 

Lukiossa kiinnostus musiikkiin laajeni entisestään ja popin rinnalle nousi elektronista musiikkia, klassista, jazzia… 
– Ensimmäisellä soololevylläni oli ainakin kahdeksaa eri tyyliä, koska en hahmottanut mitä varsinaisesti halusin soittaa, kuittaa Todd.

Rundgrenin ensimmäinen instrumentti oli kitara, mutta mies soittaa lähes mitä tahansa.
– En välttämättä hyvin, täsmentää Todd. Soitin aikanaan keikoilla melkoisesti pianoa, mutta en ole tarpeeksi hyvä säestääkseni itseäni. Se tie on aika lailla kuljettu. Jos setti on pianovetoinen, pestaan jonkun hommiin, tunnustaa Rundgren.

– Kitara oli ensimmäinen rakkauteni. Sen opetteluun heittäydyin kunnolla, mutta esimerkiksi pianoa tai rumpuja en treenaa. Jos soitan niitä levyllä, ottaa tuntuman ja oikean tempon saanti taas hyvän tovin…

Rundgren muistelee saaneensa ensimmäisen kitaransa kahdeksan vanhana.
– Se oli vanha ja halpa akustinen. Vanhempani kustansivat minulle myös kolmen kuukauden kitaratunnit, joita en jaksanut käydä loppuun. En ikinä oppinut sen kitarakirjan asioita. Näppäilin vain radiosta kuulemiani lauluja. Opettajani hämmästyi, kun taas seuraavalla tunnilla soitin hänelle uuden laulun. Kehujen jälkeen hän kehotti palaamaan oppikirjan pariin, muistelee Todd.

– En sen jälkeen ole saanut mitään muodollista oppia. Oli helpompaa edetä asioissa omaan tahtiin, ja uskonkin, että useimmille se sopii parhaiten. Kyse on jollain lailla itsetunnosta; että vaaditaan muka jokin opetusmetodi josta ollaan sitten riippuvaisia. On parempi lähestyä instrumenttia omillaan, ja yrittää oppia mikä on mahdollista. Kun luetaan nuotteja, on vaara että ei opita improvisointia. Jos jokin asia ei olekaan paperilla, niin sitten ei tiedetä miten toimia.

Luetko itse kuitenkin nuotteja?

– En. Osaan raapustaa juttujani muiden soittajien eteen luettavaksi, mutta en oikeassa tempossa. Osaan kyllä korjata, kun he soittavat kirjoittamani perusteella väärin. Bändissänikään ei oikeastaan kukaan lue nuotteja, eikä se kyllä ole vaatimuskaan, hersyy Todd .

Sävellätkö kitaralla vai pianolla?
– Se riippuu ihan siitä, mitä olen tekemässä. Usein, ellei nykyään aina, käytän kannettavaa.
Samalla pidän kirjaa ja organisoin ideoitani riippumatta siitä millä instrumentilla ne olen säveltänyt.

Millaisella kitaralla nykyisin soitat?

– Vihreä Fernandezin hybridi-Strato on ollut instrumenttini jo vuosia. Vahvistimet vaihtuvat koko ajan, varsinkin, kun backline tulee keikan myötä. Olemme erikoistuneet Line6-vahvistimiin, mutta usein käytännössä saamme mitä saatavilla on, ja ohjelmoin soundit lennossa.

– Käytän oikeastaan neljää soundia, Ensinnäkin puhdasta ja hiukan ”kipinöivää” soundia, jossa hiukan chorusta ja kaikua. sitten on ärimmäisen kuiva ja ”likainen” soundi. Ja soolosoundi jossa on paljon chorusta ja kaikua. Sekä samaa soundia ilman kaikua ja vähemmällä säröllä komppiin.

 

Tunnelmasta toiseen

Urallasi ei ole kahta samantyyppistä levyä peräkkäin. Mistä syy kameleonttimaisuuteesi?

– Osasyy on The Beatles, joka kehittyi jatkuvasti. Kappaleiden I Wanna Hold Your Hand ja Tomorrow Never Knows välillä on merkittävä ero. Kun he tekivät Sgt. Pepperiä, ajattelin, että moinen kehitys on muusikoille täysin luontevaa; imetään vaikutteita eri puolilta ja koetaan musiikki yleensäkin seikkailuna tai oppimisprosessina, eikä vain elannon hankkimisena. Niinpä ajauduin tuotantopuolellekin jo varhain. Nazz-bändin levyt (1968 ja 1969) olivat ensimmäiset tuotokseni, ja kun se hajosi, en halunnut olla missään yhtyeessä. En halunnut kiertueita tai matkustamista, mutta tehdä musiikkia kyllä. Päädyin tuottamaan ja menestyinkin niin hyvin, että sain siitä pääelinkeinoni, tunnustaa Rundgren.

Rundgren itse pitää menestymisensä perustana nimenomaan tuottamista, jonka rinnalla sooloura antaa mahdollisuuden tutkia musiikin eri puolia vapaasti. Something/Anything? vuodelta 1972 menestyi hienosti ja kaikkien yllätykseksi seuraava levy, A Wizard, A True Star (1973) esitteli tyystin erilaisen Rundgrenin.

– Sekä levy-yhtiöt että kriitikot olivat sitä mieltä, että yritin tarkoituksella sabotoida oman urani. Se ei ollut edes juolahtanut mieleeni! Ajattelin vain, että seuraava levy olisi aina erilainen kuin edellinen. Nearly Human (1989) ja 2nd Wind (1991) ovat samaa puuta: Isot bändit, livenä äänitettyjä, isot taustakuorot ja paljon orkestraatioita. Ironista on sekin, että levyt saivat täysin ristiriitaiset arviot! Löydetyn sapluunan ylläpito ei siis kuitenkaan olisi lyönyt leiville, hörähtää Todd.

Sanoit tuottamisen muodostuneen päälajiksesi. Oletko koskaan harkinnut vain pysyä studiossasi tuottamassa muita artisteja?

– Minulla olisi se mahdollisuus, enkä pysty kiertelemään enää paljon. Se houkuttaisi, jos voisi olla varma heidän menestymisestään. Menestymisen standardikin on tullut alaspäin, kiitos alan muutosten ja yleisön asenteiden muuttumisen. Jotkut ovat ehkä perustellustikin sitä mieltä, että äänitteiden pitäisi olla joko tosi halpoja tai ilmaisia,  ja sitten maksettaisiin konserttilipuista. Artistille on tärkeää tulla kuulluksi, joko keikoilla tai radiossa, vaikkei sitten myisi yhtään levyä. Jos ei tule kuulluksi, ei kukaan tiedä, että on edes olemassa, remahtaa Rundgren.

– Ennen hahmotin paremmin, mikä soisi radiossa. Mutta musiikki muuttui, ja jotkut tyylit joita en halunnut soittaa tulivat todella suosituiksi. Kyse ei ole siitä ettenkö pystyisi, mutta kun monet muut tekevät jo jotain, niin miksi siis toistaisin samaa?

Tuottajana Rundgren pyrkii tekemään artistille tämän haluaman levyn. Aina artisti ei kuulemma kuitenkaan tiedä mitä haluaa ja tuottajan voi olla hankalaa saada se selville ilman, että tuo liikaa esille omia ideoitaan. Paineita tuo myös pyrkimys nopeisiin prosesseihin.

– En halua viettää pitkiä aikoja kerrallaan studiossa. Objektiivisuuden ja aktiivisuuden menettää aika nopeasti. Kun tehdään hommia pitkään, menetetään usein suorituksen äkillisyys ja terävyys. Rohkaisen tuottamiani artisteja keskittymään yhteen kappaleeseen session lopuksi. Siitä otetaan sitten muutamia ottoja. Seuraavana päivänä se niitataan valmiiksi parilla otolla.

Mikä on kaikkein muistorikkain sessiosi?

– Surullisenkuuluisat XTC-bändin Skylarking-levyn (1986) sessiot muistan hyvin; kaikki muistot eivät välttämättä ole kovin mukavia. Vanhan Grand Funk Railroad -bändin sessiot, yhdet ihan ensimmäisistäni… kukaan ei uskonut, että yhtyeestä olisi yhtään mihinkään. Pystyimme melko lyhyessä ajassa muuttamaan heidän koko imagonsa, ja heitä alettiin pitää aivan eri bändinä. On aina yhtä mukavaa todeta, että tekee töitä täysin aliarvostetun artistin kanssa, ja tuloksena on paljon parempi levy kuin kukaan odottaa. Odotusten ylitys tuo mukanaan paljon huomiota.

Vakiintunut paikka marginaalissa

Varsinaisena valtavirran aallonharjalla ratsastajana Rundgrenia ei voi pitää ja tämän mies tietää hyvin myös itse. 

– Urani on aina mennyt ohi tavallisten tallaajien. Vannoutuneimmat kannattajani pitävät minut toimintakykyisenä pienten menestysteni välillä. Haluaisin toki osakseni hitin, joka tekisi asiat paljon helpommiksi. Kyse ei ole lavan suuruudesta, tai myytyjen lippujen määrästä, vaan siitä, että on lopulta pakotettu tekemään pesäero muuhun tarjontaan. Ja että saa elantonsa soittamisesta. Koko äänilevyteollisuus on muuttunut niin paljon, etten enää kykene levyttämään yhtä paljon kuin ennen. Siksi keikkailen nykyään enemmän, yli puolet vuodesta. Minulla on aina ollut vaikeuksia sijoittaa itseni musiikin hierarkiaan. Olen sitä mieltä, että yleisöni on erilaista, ja melkein täysin erillään valtavirrasta, joka tuntee vain pari lauluani. Teen levyjäni ajattomuuden kannalta, vältän trendikkyyttä, enkä ikinä ajattele jälkimaailmaa; isäksi tuleminen on suurin saavutukseni ja vaikkei minua muistettaisikaan musiikista, toivon, että minut muistetaan isänä, lataa Rundgren.

Miten suhtaudut menestykseen noin ylipäänsä ja kumpi on tärkeämpää, myydä paljon levyjä vai tehdä keikkoja täysille saleille?

– Kaikki artistit haluavat menestyä, ja että heidät hyväksytään. Sitä, että voi keskittyä musiikkiin ilman, että pitää olla päivätyössä. Keikkalippujen myynti on aina hyvästä, se on muusikkouden perusta, ei levyttäminen. Levymenestyksestä riippumatta keikoista, lipuista ja oheistuotteista saa kuitenkin aina enemmän tuloja.

Mitä mieltä olet alati kehittyvästä digitaalisesta musiikkimaailmasta?
– Laitteet ovat suuri etu, koska levytyksen kustannukset ovat niiden myötä laskeneet kannettavan tasolle. Tein uuden Arena-levyni (2008) kokonaan läppärillä! Internet puolestaan suo lisää mahdollisuuksia musiikin levitykseen, esillesaamiseen ja jakamiseen. Levy-yhtiöiden rooli ei ole niin merkittävä kuin ennen. Jollakin tapaa koko musiikkiteollisuus on mullistunut, kääntynyt päälaelleen: Nyt eivät levy-yhtiöt enää runno läpi artistejaan, vaan artistit itse. Kun saavutetaan riittävää profiilia, yhtiötkin kiinnostuvat ja tulevat mukaan, ja nostavat artistit astetta ylemmäs.

– Esimerkiksi Korn sai mahtavan kannattajakunnan kokoon ennen levytyssopimustaan. Asia hoitui internetin kautta. Se oli vallankumouksellista, ja teki asiat mahdollisiksi myös monille muille. Levy-yhtiöt, ja perinteinen musiikkiteollisuus sopeutuivat asioihin niin hitaasti, että pian oli olemassa enää kolme, viisi suurta yhtiötä, kun kaikki levymerkit myytiin ja fuusioitiin. Ne tavallaan riisuivat itsensä aseista. Jäljellejääneet rahastavat, minkä tulovirroista pystyvät ja kuolevat sitten siihen paikkaan, hahmottelee Rundgren.

Olet tehnyt dj-hommia, pyörittänyt videofirmaa, ja nyt operoit tietokone- ja verkkomaailmassa. Miten saat hanskattua kaiken?

– Muusikon ajanhallinnan vapaus! Voi itse järjestää aikataulunsa, toisin kuin muut työssäkävijät. Kun tietokoneita lanseerattiin kotikäyttöön, ostin Applen II+ -koneen, ja otin vuoden oppiakseni sen ohjelmoinnin! En myöskään pelkää uusia asioita. Monet luulevat, että olen teknisesti super-orientoitunut, mutta en ole. Opin uutta aika nopeasti, mutta en lähde mukaan jokaiseen uutuuteen! En omista edes kännykkää, koska olen nähnyt, miten kaikki ystäväni menettävät yksityisyytensä sen takia. Tuntuu, ettei maailmassa enää mitään voi tapahtua ilman, että on siinä itsekin mukana! Ihmiset ovat kuin jossakin toisessa maailmassa, ja persoonallisuuskin muuttuu. En itse halua olla yhtä saatavilla! On mukavaa, että on varaa siihen. Ainahan on sitten joku, jolla puhelin on, jos yhteyksiä ulkomaailmaan tarvitaan, perustelee muusikko.

Mottosi?
– Ei parane panikoida!

Todd Rundgren on edelleen aktiivinen ja miehen nykykuulumiset voikin käydä tarkistamassa hänen kotisivustollaan.


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2009. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla