Mikrofonin suuntakuvio luo etäisyysvaikutelmaa ääneen

Lopullisessa äänikuvassa etäiseltä kuulostavaksi tarkoitettu soitin- tai lauluraita saatetaan ensin äänittää lähimikrofonilla ja sen jälkeen talteen saatu ääni pitää kaiuttaa, ekvalisoida ja viivästää jotta se kuulostaisi etäiseltä.

Onnistuuhan se näinkin ja usein näin toimitaan siinä tapauksessa, että äänityshetkellä ei ole vielä varmuutta kyseisen raidan roolista ja lopullisesta sijainnista miksauksessa. Jos kuitenkin on varmuus ja tieto siitä, että raidan on todella määrä kuulostaa etäiseltä ja sijoittua äänikuvan taka-alalle, niin paljon helpompaa, nopeampaa ja monesti antoisampaa on äänittää kyseinen materiaali jo lopullisen tavoitteen mukaiseksi: siirretään mikrofonia kauemmas ja homma hoituu.
Oman lisävärinsä puuhaan tuo sopivan etäisyyden etsiminen kokeilemalla, kun soittajan tai laulajan sijoitus huoneessa vaikuttaa sekin huomattavasti lopputulokseen.
Hyvän esimerkin etäisyyden muuntelun vaikutuksista tarjoaa video, jossa Jennifer Warnesin kanssa Somewhere Somebody -duettoa laulava Max Carl siirtyy vuoroin lähemmäs ja kauemmas mikrofonistaan.

Suuntaavat mikrofoni

Suuntaavalla mikrofonilla bassot korostuvat aina lähietäisyydellä ja tämä ns. proximity-efekti eli lähivaikutus ilmenee myös toisin päin: kun etäisyyttä kasvatetaan, ääni ohenee selvästi. Samaan aikaan myös diskantti vaimenee, joten lopputuloksena on taajuusalueen molemmista laidoistaan vaimentunut, keskialueelle painottuva sointi.
Etäisyyden kasvaessa myös suoran äänen suhteellinen osuus pienenee ja ympäröivän huoneen sointi nousee voimakkaammin esiin. Äänittäminen etäältä vaatiikin sopivaa akustiikkaa ja se onnistuu helpommin isossa tilassa kuin pienessä huoneessa, ellei nimenomaan haeta tiukkaa pienen huoneen tunnelmaa.
Kun edellä kuvatut ilmiöt yhdistetään, syntyy luontaisesti vaikutelma etäisestä äänestä: se on kapeampi, epätarkempi ja kaikuisampi kuin lähiääni.

Vähemmän suuntaavat mikrofonit

Toisenlaisen etäisyyden tunnun voi äänittäessä luoda yksinkertaisesti vaihtamalla suuntaavan mikrofonin (tyypillisesti hertta tai superhertta) tilalle jonkin vähemmän suuntaavan mikrofonin (kahdeksikon, puolipallon tai pallon). Tällöin ei tarvitse välttämättä siirtyä kovinkaan kauas äänilähteestä, vaan pelkkä suuntakuvion vaihto saattaa jo tuottaa halutun vaikutelman.
Kun suuntaavuus vähenee, muuttuu ensinnäkin suoran äänen ja ympäröivän tilan pinnoista kimpoavien heijastusten suhde oleellisesti. Ääni myös ohenee sillä bassorekisteriä korostava proximity-efekti eli lähivaikutus ilmenee vain tiukasti suuntaavissa mikrofonimalleissa. Lähes ennallaan säilyy kuitenkin lähimikrofonille tyypillinen tarkkuus, vaikka kasvava huonesoinin osuus jonkin verran skarppiutta pehmentääkin.
Etäisyysvaikutelma ei kuitenkaan ole tismalleen samanlainen kuin jos suuntaavaa mikrofonia siirrettäisiin kauemmas äänilähteestä ja tämä antaa äänittäjälle uusia mahdollisuuksia – etenkin niissä tilanteissa joissa tallennetaan isompaa ryhmää saman aikaisesti, tai vaikkapa yhtä soitinta useammalla mikrofonilla. Vähemmän suuntaava mikrofoni lähempänä äänilähdettä saattaa silloin olla parempi ratkaisu vuotoäänten suhteen kuin kauemmas viety suuntaava mikrofoni.
Suuntakuvioiden käyttötapoja etsiessä voi myös leikitellä sillä ajatuksella, että kannattaako esimerkiksi rummuissa aina laittaa overheadeiksi suuntaavat mikrofonit ja lisätä soppaan sitten tilasointia erillisillä ambienssimikrofoneilla. Joissakin tapauksissa selviäisi helpommin ja kenties jopa tyyliin paremmin sopivasti, jos overheadien suuntakuviota ja sijoitusta vain stemmattaisiin hieman toisella tavalla.

Mikrofonin suuntakuvio

Suuntakuvio kuvaa sitä, miten herkästi mikrofoni aistii ääntä eri suunnista. Suuntakuviota havainnollistetaan kaksiulotteisena piirroksena, mutta todellisuudessa mikrofoni käyttäytyy piirroksen mukaisesti kolmiulotteisessa avaruudessa.
Hertta-kuvio on saanut nimensä sitä kuvaavan, sydämenmuotoisen piirroksen mukaisesti.
Herttakuvio voi olla laaja tai kapea. Kapein äärimuoto on hyperhertta, jossa kuitenkin mikrofonin herkkyys takaa saapuville äänille on suurempi kuin hertassa.
Kahdeksikko on yhtä herkkä mikrofonin etu- ja takapuolelta saapuville äänille, mutta miltei kuuro sivusuuntaan.
Puolipallo toteutuu rajapintamikrofoneissa, jotka asetetaan jotakin laajempaa pintaa – kuten kattoa tai seinää – vasten. Tällöin mikrofonin takana oleva pinta toimii fyysisenä rajaimena.
Pallomikrofoni kuulee äänet yhtä hyvin lähestulkoon kaikista suunnista. Vain mikrofonin oma runko ja telineripustus varjostavat hieman joitakin suuntia.

Oheinen kuva havainnollistaa sitä, miten eri suuntakuviot tuottavat saman etäisyysvaikelman aivan eri etäisyyksille sijoitettuna.
Piirros: Tommi Posa
Lähde: Äänityön Kivijalka, Jukka Laaksonen / The Microphone Book, John Eargle.

 


Monissa studiomikrofoneissa on mahdollista vaihtaa suuntakuviota kytkimellä. Se tarjoaa oivan konstin kokeilla eri vaihtoehtoja käytännössä: pidetään äänilähde ja mikrofoni samoissa paikoissa, mutta vaihdetaan suuntakuviota joka otolla niin päästään vertailemaan suuntakuvion vaikutusta.
Kuvassa Neumann TLM107. (Kuva: Neumann)


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffi-lehden numerossa 4/2010.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Riffin irtonumeroita myydään myös digitaalisina näköisversioina. Saatavilla ovat numerot 1/2011 ja sitä uudemmat lehdet.
Katso lisää Lehtiluukkupalvelusta
 

06.04.2014
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy