Accentize dxRevive – taustahäiriöt pois äänitteeltä

Image

Saksalainen Accentize julkisti hiljattain dxRevive-applikaation, jonka valtteja ovat valmistajan mukaan simppeli toteutus ja audiomuokkauksen tarkkuus.

 

Taustakohinan, naksujen, räpsähdysten ynnä muiden häiriöiden tunnistuksessa dxRevive hyödyntää oppivaiseen keinoälyyn perustuvia algoritmeja, joiden pitäisi pystyä tunnistamaan häiriöt ja suodattamaan ne tarkoin pois, samalla kun varjeltavaan audiosisältöön voidaan tehdä tarpeellisia korjauksia silloin, kun äänitysjälki ei ole ihanteellista.

Image

Accentize lupaa, että käsittelyn jäljiltä tallenne kuulostaa selkeältä ja puhtaalta, eikä operaatio suista eri taajuusalueiden alkuperäistä tasapainoa vinksalleen.

Plugin toimii tietokoneen sisällä, joten audiota ei siirretä pilveen ja takaisin, minkä ansiosta yhdellä säätimellä ohjailtava prosessi on valmistajan mukaan myös vähemmän altis datan katoamiselle.

Plugia myydään kahtena eri versiona, ammattilaisille suunnattuna Pro-versiona, sekä pienempään budjettikehykseen mahtuvana ja yhden algoritmin perusteella toimivana perusversiona.
Applikaation Pro-versio sisältää  toisenkin algoritmin, sekä yksityiskohtaisempia asetusten manuaalisäätöjä, sekä mm. mahdollisuuden verrata A/B-valinnalla muokattua ja muokkaamatonta tiedostoa.

Applikaationa dxRevive on AAX-, AU-, sekä VST3-normien mukainen plugin-työkalu, joka toimii 44,1–192 kHz:n näytetaajuuksilla.

Accentize dxRevive toimii MacOS 10.14 -alustalla tai sitä uudemmassa käyttöjärjestelmässä, Windows-puolella minimivaatimus on käyttöjärjestelmän versio 7. 

Lisätiedot:  span="">Accentize