Digitech Nautila hoitaa monikerroksiset chorus- ja flanger-efektit

Image

Kitaristeille suunnattu Nautila pystyy tuottamaan jopa neljä päällekkäistä chorus-efektiä tai kahdeksan flangeria samanaikaisesti, ja valmistajansa mukaan se tarjoaa aivan uudenlaisia ja innostavia mahdollisuuksia muokata efektiä myös soiton aikana.

Image

Monipuolisuudestaan huolimatta Nautilan peruskäyttö on yksinkertaista.

Valitaan pikkuisella kytkimellä efektiksi joko chorus tai flanger ja määritetään sen jälkeen huojuntaa ohjaavan signaalin aaltomuoto portaattomalla Drift-potentiometrillä, jonka yhdestä äärestä löytyy kolmioaalto ja toisesta laidasta siniaalto. Väliin jää huojutus logaritmisesti aaltoilevalla nopeudella.

Efektin luonteeseen vaikuttavat lisäksi keskenään samalle akselille keskitetyt Voices- ja Emphasis-säätimet. Näistä ensinmainittu määrittelee sen, kuinka monta efektikerrosta Nautila tuottaa – choruksessa enimmäismäärä on neljä päällekkäistä efektiä, flangerissa peräti kahdeksan kerrosta.

Jälkimmäisen säätimen vaikutus taas riippuu efektityypistä. Chorusta käytettäessä Emphasis muuttaa ylipäästösuotimen rajataajuutta 20 – 800 Hz:n haarukassa, joten Nautilaa esimerkiksi basson kanssa käytettäessä sointi pysyy selkeänä.   
Jos valittuna on flanger, Emphasis vastaa perinteistä regen-säätöä ja se määrittää takaisin efektinmyllytykseen palautettavan signaalin määrää (regenaration).

Lopullinen muoto annetaan niinikään samankeskisille akseleille sijoitetuilla Speed- ja Depth-potikoilla, joilla asetetaan efektin nopeus ja syvyys.
Nopeuteen voi lisäksi vaikuttaa jalkakytkimellä, jonka pitäminen pohjaan painettuna nopeuttaa hitaalle asetettua huojuntaa, tai vaihtoehtoisesti hidastaa nopeaksi säädettyä huojuntaa, kunnes kytkin jälleen päästetään ylös.

Itse kytkin on Digitechin mukaan hiljainen eikä aiheuta minkäänlaista sivuääntä sen paremmin speed-säätimen ohjaimena kuin päälle/pois-kytkimenäkään käytettäessä.

Efektoidun ja muokkaamattoman suoran signaalin keskinäinen balanssi säädetään Mix-potentiometrillä.

Stereoliitännät tekevät Nautilan käytöstä monipuolista ja true by-pass -tyyppisen ohituskytkennän ansiosta pedaali ei vaikuta lainkaan ääneen silloin, kun se kytketään pois päältä.

Image


Nautila toimii tavallisella yhdeksänvolttisella paristolla, tai ulkoisella virtalähteellä.

Pedaalin hinta Suomessa asettunee 150 € paikkeille.
 

LisätiedotEM Nordic