IK Multimedia UNO Synth PRO X – analogiaa uusin maustein

Image

Kolme oskillaattoria, kolme verhokäyrägeneraattoria ja kaksi erityyppistä suodinta muodostavat perustan parafonisen Uno Synth Pro X:n äänelle. Soittimen sekvensseri, arpeggioautomatiikka sekä efektiprosessori kruunaavat paketin.


Valmistajan mukaan kansilevyyn sijoitetut yli 30 eri säädintä ja valintapainiketta takaavat nopean ja monipuolisen operoinnin soiton aikana.
Kontrollereiden sekä modulaattoreiden reitityksiä voi muokata matriisissa, jossa on 16 erillistä "slottia". Jokaisessa määritellään erikseen mikä on modulaation lähde (esimerkiksi velocity-arvo tai vaikkapa LFO) ja mikä on kohde (esimerkiksi suotimen rajataajuus, resonanssi tai vaihtoehtoisesti vaikkapa oskillaattorin aaltomuoto tai vire).
Lisäksi jokaisessa "slotissa" on erikseen valinta kyseisen toiminnon vaikutuksen voimallisuudelle, joka puolestaan voi olla luonteeltaan joko jotakin asiaa lisäävä tai vähentävä.

Image

  
Uno Synth PRO X:n oskillaattorit itsessään ovat ns. morfaavia eli niillä voi liukua portaatta aaltomuodosta toiseen äänen soidessa.
Soitin toimii parafonisen tilan sijaan myös monofonisena, ja tarjoaa edellisten rinnalle Rolandin Bassline 303:n toimintaa muistuttavan tilan. Valmistajan mukaan viimeksi mainitussa ei ole kyse soundillisesta jäljittelystä vaan tavasta jolla eri kontrollit toimivat ja vaikuttavat toisiinsa.  

64 askeleen sekvensseri sekä 10 erilaista kuviota hallitseva arpeggioautomatiikka kuuluvat soittimen ominaisuuksiin.

Uno Synth PRO X:n soundimaailmaa pääsee kuulostelemaan 256 tehtaalla valmiiksi ohjelmoidun presetin kautta ja ominaisuuksien tutkimisessa voi ottaa avuksi myös tietokoneen, johon soitin liitetään USB-väylän kautta. Applikaatio soittimen ohjelmointiin ladataan IK Multimedian sivustolta.
Kaikkia preset-ohjelmia voi muokata ja nimikoida vapaasti, ja tehtaalla ohjelmoidut soundit voi korvata itse tehdyillä.


Efektipuolesta vastaa 12 erilaista studiotasoisiksi luonnehdittua tehostetta tuottava prosessori, jonka antimet on jaettu kolmeen eri lohkoon (modulaatio, delay sekä kaiku).
Lisäksi soittimessa on kahden diodin kytkentään perustuva analoginen drive-tehoste soinnin säröytystä varten.

Image


Vanhemman midi-kaluston käyttö Uno Synth Pro X:n rinnalla on huomioitu
perinteisen DIN-liitäntöjen muodossa ja soittimessa on erilliset in- sekä out-liitännät midille.

Lisävarusteena IK Multimedialla on valikoimissaan myös soittimen mittojen mukaan valmistettu topattu kantolaukku. 

Lisätiedot: IK Multimedia