Tuoteuutiset

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Signaalireitittimiä, sovittimia, miksereitä ja monikanavaisia muuntimia muun muassa valmistava ARX uskoo edelleen myös analogitekniikkaan. Esimerkiksi juuri tulleessa tiedotteessa esitellään kahdeksankanavainen mikrofonivahvistin, jossa jokaisen tulokanavan signaali voidaan jakaa neljään itsenäiseen lähtöön.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Syntikkakitaroiden uranuurtajana kunnostautuneen Rolandin alamerkki Boss on julkistanut Eurus GS-1 -hybridisoittimen, joka toimii sekä tavallisena kitarana että kitarasyntetisoijana.

Tuoteuutiset
Anssi Eriksson

Universal Audion lanseeraaman Volt-perheen mallit ovat yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä audio interfaceja. Niissä ei ole omaa DSP:tä ja ne muodostavat valmistajansa ns. entry level -osaston.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

SM7-tyyppistä, radiotuotannossa kannuksensa ansaittua mikrofonia etsivälle löytyy vaihtoehtoja pienemmälläkin budjetilla.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Epiphonen uutuuksiin kuuluva B.B. King Lucille perustuu useisiin Gibson ES-kitaroihin, joita blues-legenda soitti uransa aikana. Soitin poikkeaa monista saman koulukunnan puoliakustisista siinä mielessä, että kopassa ei ole f-aukkoja. Tämä oli aikoinaan artistin itsensä Gibsonille esittämä toive, jonka taustalla oli halu soittaa konserteissa ilman kiertoa.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Santana-yhtyeen vuonna 1970 julkaistulta Abraxas-albumilta löytyvät sellaiset klassikot kuin Black Magic Woman/Gypsy Queen, Oye Como Va ja Samba Pa Ti. Nyt kun levyn julkaisusta on kulunut 50 vuotta, on aika tietysti juhlakitaralle.

Tuoteuutiset
Anssi Eriksson

Ashun Sound Machines (ASM) tuo markkinoille Hydrasynth Deluxe- ja Hydrasynth Explorer -syntetisaattorit. Hydrasynth-koskettimiston ja Polyphonic Wave Morphing Synthesizerin sisarmallit ovat digitaalisia, äänten morfauksen ja kolmen oskillaattorin yhdistelmään perustuvia wavetable-syntetisaattoreita.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Gibson on julkistanut uuden akustisten kitaroiden malliston, joka valmistajan mittapuulla sijoittuu edullisempaan hintaluokkaan.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Eurooppalaista mikrofoniperintöä valtameren takana muokkaavan Telefunken USAn TF11 FET perustuu valmistajan mukaan AKG:n maineikkaaseen CK12-kapseliin.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Roden uusin tuote ei ole mikrofoni, vaan teline sellaiselle. Tarkemmin sanoen kyseessä on podcast- ja radiokäyttöön tarkoitettu pöytävarsiteline.

Tuoteuutiset

Studiomonitoreita valmistava KRK julkisti hiljattain uudet KNS-6402- ja -8402 -mallinimiä tottelevat suljetut ja tyypiltään dynaamiset kuulokkeet. Valmistaja kehuu luurien dynamiikka-aluetta sekä alhaista säröä.

Tuoteuutiset
Anssi Eriksson

Presonus Revelator io24 on integroidulla loopback-mikserillä varustettu, erityisesti striimaus- ja podcast-käyttöön suunnattu audio interface. Se toki soveltuu suoratoiston lisäksi mainiosti myös äänittämistarkoituksiin.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Perinteikäs akustisten kitaroiden valmistaja Guild on julkistanut uuden A-20 Marley -kitaran, joka on suunniteltu yhteistyössä Bob Marleyn perheen kanssa. Soitin perustuu Guild Madeira A-20 -malliin, jolla reggaetähti kirjoitti kappaleita Jamaikalla Kingstonin asunnossaan.

Tuoteuutiset
Anssi Eriksson

Korg Modwave on Kaoss Physic- ja Motion Sequencing 2.0 -modulaatiotyökaluilla höystetty uusi wavetable-syntetisaattori.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Siren tulevissa uutuuksissa Marcus Miller -bassomallisto saa jatkoa. ´50-luvun P-bassoa muistuttava D5 tuottaa valmistajan mukaan hyvin perinteisen, soittoon nopeasti reagoivan bassosoundin.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Laadukkaista telineistään tunnettu Hercules on esitellyt uusia apuvälineitä podcastien tekijöille. Uutuuksiin kuuluvat mikki/kameraständi (DG107B) sekä puhelinteline (DG207B).

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Teatterimaailmaan jo aiemmin soluttautuneet Quantum ja SD vetävät nyt imussaan myös kiertuekäytössä paikkansa vakiinnuttaneen SD12-mikserin uuden T-version.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Keeley Electronics täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Sen kunniaksi Robert Keeley suunnitteli uuden minipedaalin.

Tuoteuutiset
Anssi Eriksson

Antelope Audio julkistanut monikanavaisen Galaxy 32 Synergy Core -audio interface/AD/DA-muuntimen. Työskentelyn sujuvoittamiseen omiaan oleva laite on luotu yhdistämällä muunnin, digitaalinen patchbay sekä Dante-, HDX-, MADI- ja Thunderbolt 3 -liitännät yhteen pakettiin.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Italialainen AudioDesign valmistaa PAMX1-sarjan miksereitä kahdessa koossa: kahden ja neljän mikrofonikanavan versioina. Muu varustelu on yhdenmukaista.