Teksti: Petri Alanko Monelle jo entuudestaan tuttu The Grand päivitettiin hiljan 3-versioon. Alkuperäisen ohjelman lastentaudit oli suurelta osin korjattu jo edellisessä versiossa, ja niinpä tällä kertaa softa on remontoitu eniten kirjastopuolella. |
Juttunäytteet
Teksti: Tommi Saarela Vintage Bronze on persoonalliseen makuun taottu Stagg-symbaalisarja, johon kuuluu reilu tusina mallia. Yhteistä niille on harkitun väsytetty, pehmeä sointi. Vintage Bronze -sarjassa vaihtoehtoja kokojen suhteen on sinänsä ihan mukavasti, valikoiman pienehkö määrä selittyy sillä että kaikki symbaalit ovat samaa medium-paksuutta. |
Teksti: A-J Syrjänen Mikrofoneistaan parhaiten tunnetun valmistajan uudella kuulokesarjalla kattaa niin budjettiluokan arkikäyttäjän kuin vaativamman kuuntelijan tarpeet. |
Teksti: Lauri Paloposki Herttakuvioinen TLM 102 täydentää mukavasti Neumann-malliston edullisempaa siipeä. Näin houkutellaan laatutietoista kotiäänittäjää tai pikkustudion pitäjää kuulun valmistajan pariin. |
Teksti: Martin Berka Zoomin multiefektiä voi käyttää vahvistimen kanssa keikalla, kuulokeharjoittelussa kotona ja oman usb-väylän kautta tietokoneen äänikorttina. |
Teksti: Martin Berka Italialaisen valmistajan uudesta efektisarjasta löytyy Super Synth -niminen pedaali, joka muuttaa basson signaalin synasoundiksi. |
Teksti: AJ Syrjänen US-144 MK II ja US-100 ovat helppokäyttöisiä, vaivatta liikuteltavia ja tukevasti rakennettuja ulkoisia äänikortteja, jotka ovat omiaan vaikkapa liikkuvan äänittäjän tarpeisiin. |
Teksti: Martin Berka
Trilian on täysin bassolle omistettu softasoitin, joka lupaa ammattitason soundeja luonnollisella artikuloinnilla. |
Teksti: Tommi Saarela Saksalaisia on tapana moittia konservatiivisiksi, mutta ovat nuo veijarit joskus aika kekseliäitäkin. Sonor S Classix yhdistää vanhan liiton patentit mannermaisen rumpuinsinööriyden uusimpiin ideoihin. |
Teksti: A-J Syrjänen Voicelive2 on edistyksellinen työkalu lauluäänen prosessointiin. Musikaalinen laite tuottaa efektoinnin ohella lisästemmoja ja käyttö on jouhevaa keikallakin. |
Teksti: Martin Berka Uuden Bassman TV -sarjan kombot näyttävät 1950-luvun täysputki-klassikoilta. Vintage-kuosissa sykkii kuitenkin nykyaikainen hybriditekniikka. |
Teksti: Sami Sarhamaa Aiemmin pelkkänä Pro Tools -plugina toiminut Eleven on saanut rautakaiman, jolla kitaristi saa käyttöönsä lähes kaikki työkalut soundin rakentamiseen niin keikalle kuin studioon.
|
Teksti: Martin Berka
Takavuosien OLP-mallisto oli Music Manin ensimmäinen kokeilu edullisempien soittimien parissa. Upouusi Sterling-brändi lupaa OLP:n tilalle vieläkin uskollisempia versioita alkuperäisistä malleista. |
Teksti: Pauli Komonen Kiiltävien työasemien ohessa Korg vyöryttää markkinoille tasaiseen tahtiin retrohenkisiä tuotteita. SV-1 on keikkapiano, josta löytyy muitakin perinteikkäitä kosketinsoittimia. |
Teksti: A-J Syrjänen VE-20 antaa työkalut laulusoundin ekvalisointiin, kompressointiin ja efektointiin. Lisäksi mylly jauhaa solistille lisäharmonioita tilauksen mukaan. |
Teksti: Martin Berka Parker Guitars tuli 1990-luvulla tunnetuksi epätavallisella Fly-kitaralla. PM20Pro on uudemman ja perinteisemmän Singlecut-mallin edullinen painos. Parker PM20Pro rakennetaan kustannussyistä Indonesiassa. Varsin näyttävässä liimakaulaisessa sähkökitarassa yhdistetään onnistuneesti perinteisen Les Paul -kitaran perusideaa Parkerin omaleimaiseen ulkonäköön, pitkään mensuuriin ja nykyaikaisiin detaljiratkaisuihin. Kevyt ja kaunis |
Teksti: A-J Syrjänen, kuvat: Tommi Posa Vypyr-sarjan soundeissa analoginen särö ja edistyksellinen mallinnus tuottavat sointiherkkuja monen tyylin kitarismiin. Vypyr 30 kertoo mallitunnuksellaan päätetehonsa määrän. Vahvistin on mukava roudattava kevyehkön 16 kilon painon ja muotoilultaan oivan kantokahvan ansiosta. Hybriditekniikkaa |
Teksti: A-J Syrjänen Kuuntele, äänitä, miksaa ja efektoi: Zoom R16 tarjoaa monipuolisen äänitysmokkulan kotiin ja matkalle |
Teksti: Tommi Saarela Logic Studion kakkosversio on uuden Logic Pro 9:n ympärille paketoitu ohjelmistokokonaisuus, joka tarjoaa entistä muhkeamman audiosekvensserin lisäksi uutuusherkkuja varsinkin kielisoittajalle. |