Aki Louhela – pubin nurkasta parrasvaloihin

Laulajana ja studiomuusikkona leipänsä tienannut Aki Louhela teki teatteri-debyyttinsä 41-vuotiaana Housut pois -musikaalissa Oulussa vuonna 2013. Tänä syksynä hän on ollut Turun Kaupungin-teatterin Rock of Ages -musikaalin kantavia voimia. Haasteet pitävät uuden vaihteen elämäänsä löytäneen laulajan vireänä.

Aki Louhela, (s. 1972), tuli ammattipiireissä jo nuorena tunnetuksi taitavana laulajana – omillaan hän ei kuitenkaan onnistunut breikkaamaan. Myöhemmin koko uralle meinasi tulla äkkipysähdys, joka vaati täyskäännöstä elintavoissa.

Nyt Louhela tekee uutta uraa musikaaleissa – ammatillisesti vielä aiempaakin vaativammassa työskentelykulttuurissa. Lenkkeily ja kuntosali ovat tärkeä osa viikko-ohjelmaa ja Louhela kokeekin nyt olevansa elämänsä kunnossa. Ilman hyvää kuntoa ja säntillisiä elämäntapoja ei pystyisikään vetämään kuutta iltaa viikossa sekunnin tarkkuudella kirjoitettua heavykabareeta.
Rock of Ages -musikaalin tarinankertojan rooli, yksi pääosista, on Louhelan vastuulla. Roolihahmo Lonny Barnett potkaisee kohtaukset käyntiin ja laulaa korkeimmat falsettiosuudet. Soolot ja duetot vaativat taitoa ja herkkyyttä. Ja heti seuraavassa hetkessä täytyy suoltaa tarkkaan ajoitettua humoristista replikointia.

– Ääntä käytetään kovaa, minullakin on puolihuutoa melkein kaikki repliikit. Puhetta on melkein enemmän kuin laulua, vaikka tietenkin me kaikki lauletaan vielä kuoroissa. Teos on myös aika fyysinen, kun juostaan pienissä käytävissä kulisseissa ja välissä tanssitaan.

 

Musikaalikausi on täysipäiväistä työtä

Vielä viime keväänä Louhela kuvitteli pystyvänsä tekemään silloin tällöin keikkaa esitysten ohella. Varsin pian kävi kuitenkin selväksi, että musikaali vie kaiken energian.
– Nyt on niin kovat piipussa koko ajan, etten halua riskeerata mitään tekemällä pubikeikkaa. Täytyy olla aikaa palautumiseen. En halua tuhlata energiaa muuhun kun on esitys illalla.

Tämän illan esitys on takana, viides tällä viikolla. Seuraavana päivänä Louhela aikoo nukkua myöhään ja säästellä ääntään illan esitystä varten. Onneksi laulutekniset seikat eivät ole olleet koskaan hänelle ongelma.
– Näillä esitysmäärillä ei ole mahdollista vetää väärällä tekniikalla, ääni ei kestäisi. Täytyy myös jättää vapaalla turha höliseminen vähemmälle, että ääni ehtii palautua. Sen kanssa ei kannata pelleillä, sanoo Louhela teetä siemaillen.

Loppuvuoden kestävä urakka on 50 näytöksen rupeama. Sitä edelsi intensiivinen harjoituskausi, joka oli vaatimustasoltaan jotain aivan muuta kuin mitä Louhela teki trubaduurikeikoillaan vielä viisi vuotta sitten. Ääni joutuu kovalle rasitukselle ja palautumiseen tarvitaan niin voice massage -hoitoja kuin nukkumistakin. Vähän toiset lääkkeet kuin klubiympäristössä tapasi olla.

 

 

 

Urapolun käänteissä

Parikymppisenä Louhelan tähtäimessä oli rocktähteys ja sellainen hänestä meinasi tullakin. Kaikki lähti bändikuvioista 80-luvulla ja kävi oikeastaan aika helposti.
Oulun Jäälistä kotoisin oleva Louhela oli kotikaupungissaan jo tähti, kun hän sai unelmapestin huippusuositun Samuli Edelmannin taustalaulaja-kitaristiksi vuonna 1997. Sen jälkeen lahjakkaalle muusikolle riitti kysyntää ja sessiotyöt seurasivat toistaan jatkuvalla syötöllä.

Tämän ohella Louhela teki omalla nimellään uraa parin levyn verran. Amerikanpopista ponnistava iskelmä kelpasi radiokanaville, mutta kotiseutusuosiosta huolimatta suurempaa läpimurtoa ei tullut.

– Helsinkiin tultuani halusin kokeilla siipiäni. Pääsin Kaartamo-Kuustonen-Kettunen-kiertueelle kitaristiksi. Kiertueen jälkeen Esa Kaartamo tuotti levyni Sydämen reunalla ja heti sen perään lähdin keikoille Samulin kanssa. Samalla oli paljon studiokeikkaa. Eihän siinä touhussa ollut mitään järkeä. Vasurilla oman uran tekeminen ei onnistunut. Minulla on aina ollut se huono puoli, että olen keskittynyt niin moneen asiaan. Vasta nyt on tekemisiini löytynyt syvyyttä.

 

Umpikuja vaihtui mahdollisuuksiin

Teatterimusikaaleja Louhela on nyt tehnyt kolme vuotta tauotta. Niiden myötä avautui aivan uudenlainen maailma ja tekemisen kulttuuri.
Usein musikaalien päärooleissa loistavat koulutetut näyttelijät. Louhelalla sitä vastoin ei ole mitään alan koulutusta ja hyppyä rockklubien humusta laitosteattereiden pedanttiin maailmaan voi pitää pienenä ihmeenä.

Ennen kuin sukelletaan siihen, täytyy kertoa Louhelan itsensä kanssa käymästä Jaakobin painista. Estradin vaihto ei tapahtunut itsestään, eikä oikein ollut suunniteltukaan. Ihan alkuun se vaati mullistuksia siviilielämässä.
– Elämänmuutoksen kautta on tullut rohkeutta kokeilla uusia juttuja, tavoitella unelmia joita ei ole uskaltanut aiemmin kokeilla.

Tällä Louhela tarkoittaa vuonna 2009 tapahtunutta raitistumistaan. Pitkä kostea kausi – se tavallinen tarina siitä, kuinka raskas työ vaatii raskaat huvit – oli tuhota kaiken. Oman aikaa päihteet toivat buustinsa, mutta kun resepti rauhoittumiseen ja jaksamiseen oli sama, ei pää kestänyt. Onneksi Louhela osasi hakea apua kun ruori oli hukassa.

Hän palasi Ouluun 12 vuoden jälkeen ja rauhoitti elämänsä. Päihteiden tilalle tulivat avantouinti ja urheilu, kurinalainen elämä ja vastuullisuus.
– Olen saanut olla isänäkin oikeasti koko ajan tavoitettavissa teini-ikäiselle tytölleni. Se tuntuu hyvältä, sanoo isyydestään ylpeä laulaja.

Kaikesta huomaa, että ote on muuttunut. Asioita on tullut pohdittua ja nyt Louhelan puheista huokuu positiivinen energia sekä innostuneisuus uusista mahdollisuuksista. 
– Ei elämä raitistumisen jälkeen ole helpottunut – kaikki sen tien käyneet tietävät. Silloin lähdetään alusta. Elämässä täytyy kuitenkin mennä eteenpäin, eikä jäädä lillumaan omiin liemiin. Olen mielestäni ottanut rohkeita askeleita. Kun join, kärsin paniikkihäiriöistä ja itseluottamuksen puutteesta. Tosi pienien makasiinikeikkojen jälkeen niitä onnistumisia tuli ja pääsin eteenpäin. Ennen kaikki hoitui alkoholilla. Kun sitä ei ole, ne kaikki käsittelemättömät asiat nousevat ylös. Niiden käsitteleminen voi sitten kestää loppuelämän.

Louhela laskeekin tyttären syntymisen ja raitistumisen olleen tähän astisen elämänsä merkittävimmät tapahtumat. Niiden myötä kääntyi uusi sivu. Ja kun pysähtyy, alkaa asioita nähdä eri tavoin.

 

Itseluottamuksen paluu

Prosessi uusin sävelin oli hidas, mutta pikku hiljaa hyvää alkoi sadella. Ensimmäinen näkyvä paikka oli Voice of Finland -kilpailu vuonna 2012. Louhela oli kisan konkari itseään nuorempien ja kokemattomampien laulajien joukossa.

– Oivalsin, että tämä lähtee nyt vasta alusta. Kaikki muu on ollut sinne päin roiskimista. Voice oli ensimmäinen onnistuminen ja siitä tuli itseluottamusta, että näitä juttuja voi tehdä selvinkin päin! Siitä tuli valtava innostus. En mieti ikää, vaikka jotkut sanookin, että ”vitsi kun olisit aiemmin…” – mutta aikaisemmin oli mitä se oli. Ne elämänkokemukset on sieltä saatu.

Pian Oulun kaupunginteatterin tuore johtaja, ohjaaja-näyttelijä Mikko Kouki nappasi Louhelan Housut pois -musikaalin päärooliin.

– Jos olisin tiennyt mihin suostuin, olisi se keikka jäänyt tekemättä. En tajunnut ollenkaan kuinka paljon puhetta rooli sisälsi. Ensi-illassa jännitys oli sietämätön, kun tajusin verhoissa, että minun pitää mennä tuonne lavalle ja muistaa repliikit tarkalleen. Enää ei voinut improvisoida niin kuin keikoilla, muistelee Louhela.

Poppari kuitenkin selvisi teatterikasteestaan ja sai kannustusta alan ammattilaisilta. Se antoi antoi aivan uudenlaista potkua.

– Olen ikuisesti Koukille kiitollinen, että hän antoi minulle mahdollisuuden. Teatterin kautta olen saanut itseluottamusta. Ymmärsin myös, että onnistuakseen asioissa pitää laittaa itsensä sataprosenttisesti likoon – ja että saa laittaa! Se on ollut kova koulu. Liian usein on tullut tehtyä vain vähän aikaa jotain, yksi askel eteen ja kaksi taakse. Olen ymmärtänyt tämän asian vasta nöyryyden ja itsensä kohtaamisen kautta. Kun laittaa itsensä oikeasti peliin onnistumisia tulee. Olen oppinut myös elämästä, asenteesta että jos haluat tehdä jonkin asian hyvin, tee se huolella alusta loppuun.

 

Kaupunki vaihtuu jälleen

Rock of Ages -musikaali Turun Kaupunginteatterissa on kotikaupunkiinsa palanneen Koukin uusin ohjaus. Jenkkimusikaali edustaa tyypillistä tykitystä, joka pitää näyttelijät koko ajan varpaisillaan ja vaatii paljon koko työryhmältä.

Näyttämöroolissaan Louhela pääsee esittämään jo aikoinaan Jäälin nuorisotalolla kuultuja kasarihittejä. Miehen keikalla nähneet tietävätkin jo kuinka juuri ne ovat hänen ominta aluettaan. Journeyn kaltaisten, kuulasta tenoria vaativien jenkkihardrock-biisien esittämiseen tarvitaan omanlaistaan klangia, jota ei kaikilta löydy. Louhelalle sellainen on luotu syntymälahjana. Voi jopa olla, että Louhelan laulutyyli on liian amerikkalainen suomalaiseen makuun, mutta musikaaleihin hänen äänensä on kuin tehty.

 

 

Rock of Ages -ensemble käsittää 13 näyttelijä-laulajaa sekä lavalla soittavan viisimiehisen bändin. Yhteistyön on oltava saumatonta, ja se vaatii jokaiselta paljon. Mutta juuri vaatimuksista Louhela on innoissaan.

– Se motivoi. Tuolla Härmässä känniselle yleisölle vetäminen ei välttämättä motivoi – vaikka voi pubikeikatkin kivoja olla. Tässä kuitenkin on eri haaste, kun saa laittaa kaikki lahjat peliin ja katsoa mihin pystyn. Se on opettanut elämänasenteita ja kasvattanut minua. Tämä on kokonaisvaltainen juttu minulle. On vähän hankalakin selittää, kuinka isoja tunteita tämä minulle aiheuttaa. Matkan varrella on ollut pelottavia tilanteita ja ylitsepääsemättömiä hetkiä, joista on selvitty – aivan kuin elämässäkin. Ei voi luovuttaa. Uskon, että kaikki on mahdollista jos haluaa yrittää.

Kaikki ei olisi kuitenkaan ollut mahdollista, ellei Kouki olisi sitä tarjonnut. Sinänsä rohkea teko antaa nelikymppiselle, yli kymmenen vuotta sitten edellisen levyn tehneelle rokkarille vastuullinen paikka musikaalissa. Koukia Louhela kiitteleekin vuolaasti, ja siinä ohessa koko ”mahtava työryhmää”. Samoin musiikillinen johtaja Jussi Vahvaselkä sekä tanssikoreografi Reija Väre saavat kiitosta osaamisestaan.

Omiin tanssikykyihinsä Louhela suhtautuu lähinnä huumorilla, mutta koomikon vikaa Louhelalla ilmiselvästi on: luontaista ajoituskykyä ja ilmeikkyyttä löytyy. Yleisö on Louhelan hyppysissä. Saaduista kehuista huolimatta Louhela ei koe olevansa mitenkään valmis. Muutaman vuoden ura Oulussa ”ei ole vielä mitään.” Vaikka suurin osa kollegoista on reilusti nuorempaa vuosikertaa, on heillä jo vankka koulutus takana.

Ja kyllä he osaavatkin. Hurmurinroolissa loistanut, komeaääninen Mikael Saari on varmasti tulevaisuuden tähti. Naisissa löytyy osaamista ja monilahjakkuutta vaikka muille jakaa. Veeti Kallio sentään on Louhelan tapaan suorittanut oppisopimuskoulunsa rockyhtyeissä. Hänelläkin on silti jo pitkä sarka takanaan musikaaleissa. Ei Louhela kuitenkaan itseään alenna. Itsetuntoa ja osaamista löytyy. Sen huomaa hänen lavahabituksestaan. Miehellä on kyky ottaa yleisönsä ja olla läsnä.

– Luottamus kehittyy hitaasti, että se teksti tulee ulos. Nyt on ensimmäistä kertaa varma olo. En enää ota niin paljon paineita, minä vain menen niihin kohtauksiin. Minun roolini kertojana on kaikkein kauimpana musiikin tekemisestä, joka aiheuttaa taas omat paineensa. Mutta minkäs teet, minut haluttiin tekemään se rooli.

 

Esiintyjä tarvitsee yleisön

Ehkä jotain taitoja on peräisin juuri haastavilta trubakeikoilta, joissa yleisön kanssa on pakko kommunikoida eikä jäätymistä sallita. Se taito Akilla on hyppysissä eikä sitä voikaan harjoitella muuta kuin elävän yleisön edessä.

– Musikaalissa biisejä vedetään eri lailla kuin keikoilla ja varsinkin minun roolissani joutuu keskustelemaan myös yleisön kanssa. Kyllähän siitä tulee paineita. Jokainen kulisseissa tietenkin odottaa miten hoidan hommani. Roolihahmoni  käynnistää monet kohtaukset. On siis vastuullani miten yleisö lähtee messiin. Omia repliikkejä onkin aika hankala harjoitella yksin ilman yleisöä. Tarvitsen sen yleisön, pohtii Louhela, jonka unelmissa on toisaalta jonain päivänä tehdä pieni elokuvarooli.

Itseluottamukseen vaikuttaa varmasti sekin, että Louhela on ensimmäistä kertaa kotikaupunkinsa ulkopuolella. Jokainen esiintyvä artisti tietää kuinka vaikeaa on tutuille esiintyminen ja Oulussa jos jossain Louhela on suurennuslasin alla. Selkääntaputtelijoita riittää, mutta aina löytyy niitäkin jotka ovat valmiina illkkumaan epäonnistumisen hetkellä. Uudessa kaupungissa Louhela voi olla enemmän ammattilaisen statuksella, kun menneisyys ei ole samalla tavoin painolastina.

– On ihan eri kulma tulla eri kaupunkiin tekemään uuden työryhmän kanssa. Ajattelen tätä pitkälti mahdollisuutena ja kouluna oppia uutta. Olen myös nöyrä ja avoin neuvoille. Ammattilaisetkin lähtevät aina nollasta tämmöisen massiivisen musikaalin kanssa. Pitää olla paineensietokykyä, uskoa ja luottamusta että kyllä se sieltä tulee. Tottakai tulee blackouteja, että kävelee lavalle ja sadaosasekunnissa muistaa mitä piti sanoa. Soittokeikalla pystyn viisi minuuttia ennen keikkaa kelaamaan läpi että miten tää meni, mutta musikaalipäivänä alan miettimään jo aamulla illan esitystä. Se on paljon kokonaisvaltaisempi prosessi. Kun C’mon feel The Noize alkaa, niin silloin sitä tietää taas millä matkalla ollaan. Mutta se palkinto kun päästään porukalla maaliin on mahtava.

Louhelan bravuureja ovat Europen Final Countdown ja Reo Speedwagon -slovari Can’t Fight This Feeling. Jälkimmäisen hän esittää homoeroottisena duettona Mika Kujalan kanssa. Originaalitekstillä laulettuna kappale on yksi illan huipentumia. Useat kappaleet ovat saaneet suomentaja Teemu Kaskisen käännöksen. Toisinaan ratkaisu laski tehoja, kun joutui pohtimaan mistä biisistä on kyse.
Jenkkimarkkinoille kirjoitettu musikaali heitti muutenkin nipun outoja biisejä bändeiltä, jotka eivät ole koskaan olleet täällä yhtä isoja nimiä kuin rapakon takana. Brittiläiset hard rock -hitit loistavat poissaolollaan, mutta tämän illan yleisöä se ei tunnu häiritsevän. Ja ainakin Twisted Sisterin rallatukset ovat monille tuttuja suomennettuinakin.

 

 

 

Oman tyylin löytyminen

Louhela on pitkän levytystauon jälkeen saanut myös omaa artistiuraa vakaammalle pohjalle. Voice of Finlandin myötä solmiutui uusia kontakteja ja niiden myötä syntyi single Neiti etsivä. Sen sävellys oli Louhelan omasta kynästä ja sanoituksesta vastasi Mikko Karjalainen, tuottajana hääri Matti Mikkola. Levystäkin puhuttiin, mutta yhteistyö Mikkolan kanssa jäi lopulta yhteen singleen.

Ehkä discosta ammentava tuotanto ei ollut kuitenkaan Louhelan ominta kauraa. Voice of Finlandissa Louhela hurmasi 60–70-luvun soul- ja viihdeklassikoilla, missä hänen laaja-alainen äänensä pääsi oikeuksiinsa ja ainakin itsestäni tuntuisi luontevalta antaa miehen loistaa juuri tuollaisen musiikin parissa. Oman tyylin löytäminen on kuitenkin vaikeaa. Joillekin se on jatkuvaa etsimistä, eikä kaikki pääse maaliin koskaan. Louhela myöntää haasteen.

– Olen kokeillut monenlaista juttua ja moni homma on irronnut tosi luonnollisesti. Rakastan Beach Boysia mutta myös countrya, David Coverdale on yksi lempilaulajistani. Valmiisiin saappaisiin hyppääminen on helppoa kun käsikirjoitus on selvä. Oman jutun tekeminen ja oman tyylin löytäminen paljon vaikeampaa.

Beach Boys kuuluu vahvasti myös uuden singlen tuotannonssa. Tommi Kaleniuksen kanssa yhteistyönä sävelletty Toivo ilmestyi lokakuussa. Teksti on Johanna Vuoksenmaan ja Kalenius vastaa myös tuotannosta. Uusi linja poikkeaa vahvasti kaikesta mitä Louhela on tehnyt aiemmin.

– Minusta tuntuu, että tämä on sitä linjaa mitä haluan seurata. Onhan tämä vähän erikoinen sovitus, ei välttämättä mikään radiosoittoystävällinen. En kuitenkaan halua tehdä tarkoituksellisesti erikoista – kaikkihan osaa tehdä poikkitaiteellista ja hankalaa halutessaan. Tommilta vain löytyi niin hienoja melodioita, että ne lähtivät viemään. Se suunta tuntui oikealta.
 

 

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2016Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden itsellesi esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin yksittäisiä numeroita voi ostaa myös digitaalisena näköispainoksina Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

28.01.2018
|
Teksti ja kuvat: Tommi E. Virtanen

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy