Electronic Chamber Music: “Electronic Chamber Music” – sähköakustista aktiivisuutta

Image

Levy äänimaailma improvisaatiopohjaista elektroakustista musiikkia, jossa sekoittuu klassisen musiikin soundimaailmoja, elektroniikkaa, minimalismia ja ambienttia. Orkesterin aikaansaama musiikki on mielenkiintoista, rentouttavaa ja idearikasta kuunneltavaa.

Kappaleet perustuvat välillä minimalistisiin motiiveihin ja riffeihin sekä niiden variointeihin. Välillä taas ajelehditaan ambientin maisemissa. Joukkoon mahtuu myös ”modernilta taidemusiikilta” kuulostavia kamarimusiikillisia hetkiä – tosin elektronisin sävyin ja keinoin maustettuna.

Orkesteri koostuu neljästä muusikosta: Otso Lähdeoja soittaa kitaroita, Aino Eerola viulua, Nathan Riki Thomson kontrabassoa ja Alejandro Montes de Oca analogisyntetisaattoreita.
Lähdeoja on väitellyt Ranskassa aiheena tietoteknisesti laajennetut instrumentit. Hän on tutkinut aktiiviakustiikkaa myös Suomen Akatemian tutkijana.
Eerolan taustalla on uutta taidemusiikkia ja improvisaatiota, Thomson tulee maailmanmusiikin kentiltä ja Montes de Oca sähkömusiikin saralta.

Orkesterin muusikoiden soittamat akustiset ja elektroniset äänilähteet sekoittuvat mainiolla tavalla, koska muun muassa akustisia soittimia – kitara, kontrabasso ja viulu – on laajennettu niin sanotusti aktiiviakustisiksi. Soittimien runkoihin on asennettu värisyttimiä, joiden avulla akustisista rungoista tulee eräänlaisia kaiuttimia. Näihin kaiuttimiin ohjataan Montes de Ocan syntikoiden lähettämä sähköiset äänisignaalit.

Biisien äänimaailmassa on saatu ”akustoitua” elektronisia äänimaailmoja: sähkösyntyiset äänimaailmat ovat pehmeitä, paikoin puumaisenkuuloisia. Tämä on miellyttävä asia, koska minua on aina hieman häirinnyt liian terävät analogisyntetisaattorien äänet. Tällä levyllä aktiiviakustiikan käyttö tuntuu ”luonnollistavan” synteettisiä ääniä.

Electronic Chamber Music: “Electronic Chamber Music” (Siba Records, 2018)