Robin McAuley: "Alive" – otti ja tuota…

Image

Irlannin kultakurkku on täällä taas, ja laittaa nuoremmilleen sitkeän sinnikkäästi kampoihin. Nyt karaoken piirimestarienkin kannattaa kyllä jäädä kotiin!

Melodinen vanhan liiton hard rock alkaa olla jo melkoinen musiikkiteollisuuden kantasuoni, ainakin jos Italian tai Saksan suuntaan katseensa luo. Paitsi bändejä, on pilvin pimein myös erilaisia, hyvin kansainvälisiäkin superkokoonpanoja ja projektimaisesti, kertaluonteisesti tehtyjä julkaisuja. Tähän päälle sitten vielä jollain tavalla ehkä harmittomasti muotiinkin tulleet, hyväntekeväisyystäsmät. Erittäin runsaslukuisesta tarjonnasta on yhä aina vain vaikeampi erottua edukseen.

Robin McAuley (70), on nostanut jalkaa monitorin päälle ammattimaisesti jo yli 40 vuotta, eikä tahti näytä hidastuvan, päinvastoin. Mies tunnetaan ehkä parhaiten Michael Schenkerin kanssa tehdyistä levyistä ja kiertueista sekä projektista Far Corporation, mutta Alive on ällistyttävästi vasta hänen kolmas varsinainen soololevynsä.

Vuoden 2022 keikka juuri Michael Schenkerin kanssa Helsingissä oli McAuleynkin osalta rehellisesti sanottuna varsin positiivinen yllätys, joten jonkinlainen kutkuttava alkuasetelma oli olemassa, kun tämän CD:n soittimeen pyörimään laittoi.

Kolmenvartin rupeamassa puhdas ongelma tuntuu kuitenkin yllättäen olevan tarpeeksi hyvien kitarariffien puutos, eikä ilman niitä tällä tasolla radiosoittoa ole juuri luvassa.
Toinen ja varsinainen ikuisuusjuttu ovat sitten sanoitukset. Kukaan ei toki odota mitään kummempaa, se on varmaa, mutta ihan mikä tahansa virkkeiden pyörittely ei mene läpi, ei,  jos lipukkeen antia vielä erehtyy kuunnellessaan seuraamaan.

Onneksi sanoituksissa ollaan nyt sentään jotenkin realistisia, ja tässä maailmassa kiinni – ollaan levyn otsikonkin mukaan elossa, tarvotaan pitkin pimeitä katuja ja vältellään kahnauksia laitapuolen kulkijoiden kanssa.
Jossain odottaa se eksä tai nyksä. Mahtisonninen uhoaminen onkin menneen talven lumia. Se vältetään mainiosti.

Edukseen erottuvat tässä levyn kolme ensimmäistä vetoa. Nimikkopiisi pelin avaajana koukuttaa pillipiiparin tavoin kosketinmelodiallaan.
Dead As A Bone toimii karmeasta nimestään huolimatta kokonaisena rallina oikein mainiosti, ja levyn paras kertosäe taas löytyy kolmantena kuultavasta Bless Me Father -kappaleesta.
Ottamatta kantaa puolesta tai vastaan kenenkään vakaumuksiin tai yleensäkään siihen, että uskoako ja sitten mihin, on tässä vähän sama lyriikkaongelma. Taivaan ja maan väliin luulisi sentään aiheita vielä riimeiksi löytyvän.

Tuottajana, äänittäjänä, miksaajana ja masteroijana levyllä häärivä multi-istrumentalisti Alessandro Del Vecchio (43) soittaa nyt basson lisäksi vielä koskettimetkin.
Andrea Seveso soittaa puolestaan melko kasvottomasti, mutta genre-uskollisesti kitaraansa.
Nicholas Papapicco studiomuusikkona hoitaa rumpalin tontin pedantisti, mutta ilmassa on kyllä kieltämättä jonkinlaista päivätyön makua. Niinkin pieni, mutta tärkeä seikka, kuin se, miten lähteä kulloiseenkin kappaleeseen mukaan… Loppu selviää, kun albumia kuuntelet.
Isänsä isoja jälkiä seuraten, taustoja laulaa Casey McAuley.

McAuley antaa kaikkensa, ja vakuuttavastikin, mutta muutamassa kappaleessa putkahtaa mieleen, olisiko sävellystä voitu sittenkin transponoida äänialueella hiukan alemmas? Näin ainakin My Only Son -laulun osalta pohdin. Ollaan aivan niillä miehen nykyisten kykyjen äärirajoilla.

Can´t Go On on standardi-balladi, joka voisi löytyä ihan hyvin esimerkiksi varhaisemman Bon Jovin tai Scorpionsinkin levyiltä. Ruotsista ponnistava, erittäin ahkera levyttäjä kitaristiksi, Tommy Denander, iskee pöytään vapaammin hengittäviä riffejä pariinkin otteeseen, ja tuo pelkästään jo sillä kaivattua vaihtelevuutta kokonaisuuteen.

Parhaiten McAuleyn miellyttävä ääni saa tilaa sovituksessa, ja erottuu miksauksessa vielä puhtaammin kappaleessa When the Time Has Come, mutta kuten jo aiemmin todettu, mennään tässäkin äänialueella aivan turhan korkealla.

Kuten todettu, kolme ensimmäistä kipaletta kuittaa kyllä levyn kuiville. Jos on mahdollista nähdä Robin keikalla, kannattaa ehdottomasti mennä paikalle. Lipun hinta-laatusuhde on yhtä kovaa luokkaa kuin mies itse.

Robin McAuley: Alive (Frontiers Records, 2022)